Tällä hetkellä pyhiinvaellukset tuntuvat olevan jonkinlainen muoti-ilmiö. Sana herättää erilaisia mielikuvia ja käsityksiä siitä, mistä on kyse. Jos kuulemasi vaelluskertomukset herättävät sinussa kaipauksen päästä itsekin matkaan, ensimmäiset askeleet on jo otettu.
Osa pyhiinvaellusreiteistä on tuhansia vuosia vanhoja ja kulkee kaukaisissa maissa. Helpoimmin saavutettava reitti johtaa kotoa lähimpään kirkkoon.
Pyhiinvaelluksella askel saa olla hidas, on aikaa ajatella, ja aikaa antaa ajatusten lakata. Reppuun ei paljon mahdu, elämä yksinkertaistuu. Mahdollisten matkakumppaneiden kanssa alkumatkan pulputus vaihtuu matkan edetessä luontevaan hiljaisuuteen. Vapaus ja huolettomuus raivaavat sisimmässä tilaa ihmettelylle. Luonnon ja oman elämän asioita voi katsella uusin silmin. Vaelluksen vaivoja ja löytöjä voi jakaa matkakumppaneiden tai tiellä kohdattavien kanssa. Syvimmät vaikutukset muhivat sanojen ulottumattomissa.
Pyhiinvaelluksen rukoushetket saavat olla yksinkertaisia. Pieni psalmien kirja kulkee taskussa, Isä Meidän -rukouksen osaa ehkä ulkoa. Askelten ja hengityksen tahdissa voi lausua myös sokean kerjäläisen rukousta: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.”
Ruumiin ja sielun tarvitsemat matkavalmistelut ovat vaeltajakohtaisia. Kävelemistä on hyvä harjoittaa jonkin verran – niillä kengillä, joilla vaellukselle aikoo lähteä. Jos on lähdössä omatoimivaellukselle, reittikarttaan on hyvä tutustua. Oman mielenkiinnon mukaan voi ottaa selvää reitin historiasta: pyhistä paikoista, asutuksesta, kulttuurista, …
Se, jota pyhiinvaellus kutsuu, on jo matkalla. Tie on kaikkialla jalkojesi alla.