T.S. Eliot (1888–1965) ammensi runoudessaan syvällä tavalla kristinuskosta ja mystiikan perinteestä. Suomessa hänen tuotantoaan ei tunneta kovin laajalti, mutta englanninkielisessä maailmassa hänet muistetaan klassikkona.

Yksi Eliotin merkittävimmistä teoksista, Neljä kvartettoa, on saatavilla Suomeksi kätevänä painoksena (WSOY 2007). Alkuteksti ja Juha Silvon taitava käännös ovat näppärästi vierekkäin. Teos sisältää Silvon esseen, jossa hän tarkastelee Eliotia kristillisen mystiikan perinteen jatkajana.

Itse löysin Eliotin Joseph Sittlerin teologian lukemisen kautta: kaunokirjallisuudesta lumoutunut Sittler käytti usein Eliot-lainauksia. Suhde syventyi, kun kirjoitin teostani Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (Kirjapaja 2017). Huomasin, kuinka Neljä kvartettoa käsitteli toivoa erittäin syvällä tavalla. Toivo kuuluu matkalla olemiseen, muistuttavat runot.

Nyt talvella 2018 Hiljaisuuden ystävät on yhteistyökumppanina Kirkkohallituksen Ekopaasto -kampanjassa. Kirjoitan itse kampanjaan materiaaleja, jotka ammentavat hiljentymisestä ja tunteiden tunnistamista. Tavoitteena on voimavarojen kasvattaminen rakenteelliseen vaikuttamiseen toisten ihmisten ja koko luomakunnan hyväksi.

Tuhkakeskiviikon tekstiä tehdessäni – joka löytyy tästä linkistä – löysin Eliotin merkittävän runon Ash Wednesday, Tuhkakeskiviikko. Runo, jota ei tietääkseni ole suomennettu, tarjoaa melkoisen myyttisen matkan. Ympäristöahdistuksen käsittelyyn se soveltuu syvällä tavalla erään avainlauseensa kautta:

Teach us to care and not to care

Teach us to sit still…

Opeta meitä huolehtimaan ja olemaan huolehtimatta

Opeta meitä istumaan hiljaa…

Tästä on kyse. Jotta jaksamme välittää, tarvitsemme myös kykyä elää ambivalenssin eli keskeneräisyyden ja ristiriitaisuuden kanssa. Välittämisen lisäksi tarvitsemme kykyä levätä, olla hiljaa ja rauhassa, pyhän huolettomuuden hengessä.

Tervetuloa sellaiselle matkalle Ekopaaston mukana (www.ekopaasto.fi ja Facebook-ryhmä). Toinen yhteistyökumppani on Heponiemen hiljaisuuden keskus: tervetuloa myös sinne Ekopaasto-retriittiin 2.-4.3, vielä on muutama paikka vapaana.

http://www.hdl.fi/shop/course/ekopaasto-retriitti/

Eliotin runo luettavissa englanniksi tästä linkistä.

Panu Pihkala

Tutkijatohtori, pastori

Vastaa

Tarkistamme kaikki blogitekstien kommentit ennen julkaisua. Joskus hyväksyminen voi kestää muutaman päivän.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *