Tekemättömyys

Kesä ja loma antavat erityisen hyvän mahdollisuuden hiljentämiseen, jopa tekemättömyyteen. Tekemättömyys on vapautusta puuhastelusta tai älypuhelimen alituisesta näpräämisestä, verkostoissa käytettävissä olemisesta. Tämä vapautuminen tuo parhaimmillaan tilaa kuulemiselle, sydämen kuuntelulle Jumalan kanssa.

Itse kokisin jo tarvetta lomalle. Olemiselle, jossa voisin ravistella arjen ja työn vaatimukset yltäni. Näin unta, jossa ensin silmäni pyyhittiin auki ja sitten nostin varastohyllystä pienen vauvan, kai itseni unikuvajaisen. Se pieni vauva voi hyvin ja jokeltelekin, mutta uniminälleni tuli huoli, että onkohan tällä lapsosella nälkä, mitä hänelle ravinnoksi? Havahduin unestani ahdistuneena: niin – mikä minua ravitsisi?

Vastausta en tiedä. Mutta sen tiedän että jos luon tilaa ja rauhaa, niin mahdollista on, että Jumala sitten kutsuu, omalla tavallaan. Ja ajallaan. Tähän voin luottaa, onhan Hän antanut minulle jo niin paljon, kaikki rakkaat läheiset, Suomen suven, valon – kaikki kiitollisuuden aiheet. Miksi ei siis myös ravintoa sielulleni ja sydämeeni?

Ja senkin Hän antaa, että ohjaa liikkeelle, ehkä sysätenkin. Ei ehkä anna jäädä rakkaisiin kiinni, takertua toiseen ihmiseen tai arjen turvallisiin tai joskus pakottaviinkin rutiineihin. Omiin turvaverkkoihimme.

Hän johdattaa kurottelemaan itseään kohti.  Se voi tuntua kipeältä, oudolta, tuntemattomalta. Tai ehkäpä tie on lempeä. Kuinka vaan, siihen voin aina luottaa, että Hänen sanomaton laupeutensa on minun turvapaikkani.

Teksti ja kuvat: Eeva Honkanummi