Rovasti Sisko Raitis kuoli 18. maaliskuuta 2023 Turussa muistisairauden uuvuttamana. Hänet siunattiin Maarian kirkossa syntymäpäivänään 1. huhtikuuta, jolloin hän olisi täyttänyt 83 vuotta.
Sisko Raitis oli taistelija. Pitkällä työurallaan kirkossa hän taisteli niiden asioiden puolesta, jotka olivat hänelle tärkeitä: naispappeus, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja hiljaisuuden viljely. Aseinaan hänellä olivat kynä ja kieli. Hänen kirjoituksiaan julkaistiin, häntä haastateltiin ja hänet kutsuttiin puhujaksi seuroihin ja juhlatilaisuuksiin.
Sisko Raitis solmi myös monia kansainvälisiä yhteyksiä. Hän kuului Euroopan hengellisten ohjaajien verkostoon ja piti kutsuttuna retriittejä ja hengellisen ohjauksen koulutuspäiviä ainakin Ruotsissa, Virossa, Saksassa, Sveitsissä, Englannissa ja Kanarian saarilla.
Satakunnan rukoilevaiskulttuurin keskellä lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt ja sekä Åbo Akademissa että Helsingissä teologiaa opiskellut Sisko vihittiin papiksi ensimmäisten naisten joukossa maaliskuussa 1988. Samana vuonna hänet valittiin ensimmäisenä naisena arkkihiippakunnan neljän pappisedustajan joukkoon kirkolliskokoukseen. Rovastin arvo hänelle myönnettiin joulukuussa 1995.
Sisko Raitis toimi Turussa ja Raisiossa seurakuntapappina, mutta lähti kaksi kertaa vakituisesta papinvirasta osa-aikaiseen toimeen ja freelanceriksi havaittuaan, että pystyy vain siten tekemään tärkeimmäksi kokemaansa työtä.
”Tämä on syntisten ihmisten kirkko. Ne, jotka yrittävät tehdä tästä uskollaan keikaroivien seuraleikin ja kielipelin murtavat kirkon ydintä”, Sisko Raitis sanoi Mäntsälän herättäjäjuhlien päiväseuroissa kesällä 1988.
Näihin aikoihin hän oli jo löytänyt Suomeen rantautuneen hiljaisuuden liikkeen ja innostunut siitä. Sisko Raitis nimettiin vuosituhannen taitteessa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän retriittityön osa-aikaiseksi papiksi. Hän vaikutti vahvasti siihen, että kaupungin työntekijöille ryhdyttiin ensimmäisinä Suomessa tarjoamaan kahden vuorokauden mittaisia hiljaisuuden retriittejä palkallisena työaikana. Retriittien määrä kasvoi, samoin oman retriittitalon tarve.
”Suuret asiat ovat yksinkertaisia, ja hiljaisuuden viljely on yksi niistä”, Siskolla oli tapana sanoa. Vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä hänen tietoonsa tuli talvikaudet tyhjänä seissyt Tammilehto Rymättylän Kirkkojärven rannalla. Seurakuntayhtymä vuokrasi kiinteistön vuoden 2000 alusta, ja vuokrasuhde jatkuu edelleen.
Siskolla oli kyky unelmoida suuria ja myös rohkeutta esteitä kaihtamatta toteuttaa unelmiaan. Monien retriitinohjaajien tavoin olen Siskolle kiitollinen siitä, että hän avasi meille huikeita näkymiä hiljaisuuteen ja polunpäitä retriittityöhön. Kiitän myös retriittityön alkuaikojen valoisista muistoista, yhdessä tekemisen ilosta ja innostuksesta.
Sisko Raitis jäi eläkkeelle vuoden 2005 alusta. Kymmenkunta vuotta sitten havaittu muistisairaus eteni hitaasti. Puolisonsa kirjailija Harri Raittiin turvallisessa hoidossa hän saattoi viettää onnellisia kesiä Rymättylän Perkkiön kesäkodissa ja osallistua lähes joka pyhä kotikirkon, Turun tuomiokirkon, messuun.
Sairaus toi hänen olemukseensa hellää hymyä ja lempeyttä. Loppua kohden sairaus vei häneltä puhekyvyn. Muistan Sisko Raittiin pyörätuolissaan, omassa tyynessä hiljaisuudessaan, vastaanottamassa kirkon holvikaarien alla elämän leipää ja kuolemattomuuden viiniä.
-Kyllikki Krapinoja
Kirjoittaja on Sisko Raittiin ystävä ja työtoveri
Kuvateksti: Sisko Raitis Maarian kirkossa vuonna 2013 Harri Raittiin ottamassa kuvassa. Heidän tyttärensä Laura Maria Latikka on Maarian seurakunnan kirkkoherra. Toinen tytär Paula Raitis on vastikään valittu Porvoon seurakuntayhtymän henkilöstöpäälliköksi.
Vastaa
Tarkistamme kaikki blogitekstien kommentit ennen julkaisua. Joskus hyväksyminen voi kestää muutaman päivän.