Seisot oven edessä, parin askeleen päässä siitä. Huomaat että ovessa on avaimenreikä. Ovi on lukittu, mutta olet utelias. Haluat tietää mitä toisella puolella on.
Täältä katsottuna reikä on kovin pieni. Et pysty arvioimaan, onko toisella puolella valoisaa vai pimeää, vai onko reikä kenties kokonaan tukittu.
Otat tarvittavat askeleet, polvistut ja painat silmäsi reikää vasten.
Tältä minusta tuntuu päivän lukukappaleiden edessä. Painan silmäni ja mieleni niihin kiinni, ja ne avaavat minulle tien toiseen todellisuuteen; menneeseen maailmaan, joka ei ole enää minun maailmani, mutta joka kuitenkin on jotenkin samanlainen ja vaikuttaa siihen, miten näen itseni ja oman maailmani tänään. Lähempi tarkastelu avaa näkymän, jota en pintapuolisesti osannut odottaa.
Lukukappaleet kertovat rukouksesta.
Israelilaiset käyvät sotaa. Sodan lopputulos riippuu siitä, kuinka kauan Mooses jaksaa rukoilla kädet kohotettuina. Kun kädet väsyvät hän saa avun; toiset kädet kannattelevat häntä.
Tämä ei ole minun maailmani, ei meidän maailmamme. Meidän maailmassamme ei käydä Jumalan avulla sotaa toisia vastaan – vai käydäänkö sittenkin? Ehkä tämä maailma ei aina ole niin kaukana meistä kuin toivoisin. Epätoivoiset ajat ja tilanteet synnyttävät toisenlaista rukousta.
Apostoli kutsuu nuorta kirkkoa rukoukseen: kärsivä rukoilkoon, iloitseva laulakoon kiitosvirsiä, sairas kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat, jotka voidelkoot hänet öljyllä ja rukoilkoot hänen puolestaan. Rukous nostaa sairaan jaloilleen ja antaa synnit anteeksi.
Onko täällä tänään paikalla seurakuntaneuvoston jäseniä? Mitäs jos kutsuisin teitä tai heitä rukoilemaan kanssani sairaiden puolesta ja voitelemaan heidät öljyllä? Tulisitteko vai delegoisitteko tämän mieluummin papeille, joita noista varhaisen kirkon vanhimmista kehittyi seuraavien sukupolvien ja vuosisatojen aikana?
Myös Jeesus opettaa rukouksesta. Juuri kuulemamme evankeliumin edellä hän opettaa opetuslapsilleen uuden rukouksen, Isä Meidän. Jeesus opettaa, että Jumalaa saa ja pitää lähestyä isänä, meidän Isänämme, sinnikkäästi, periksi antamatta. Jos kerran meidän maalliset vanhempamme kaikkine puutteineen rakastavat meitä ja haluavat antaa meille hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin antaa taivaan Isä meille Pyhän Hengen? – Jumalalla on hyvä tahto, hän kuulee meidän, lastensa rukouksen ja tahtoo meille vain hyvää.
Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Näin opettaa Jeesus.
——
Mutta meidän maailmamme on toinen. Kun nousemme jälleen polviltamme ja otamme askeleen taaksepäin tekstien avaimenreistä oman mielemme suljettuun huoneeseen, näemme erilaisen maailman.
Meidän maailmassamme yllättävän vieraan vastaanottava mieluummin kipaisee kulmakauppaan leipää ostamaan kuin herättää naapurin soittamalla tämän ovikelloa.
Meidän maailmassamme sairas kutsuu lääkärin ennen seurakuntaneuvoston jäsentä ja sotilaspappien tehtävänä on sielunhoito – ei sotasuosion takaaminen.
Meidän maailmassamme monet eivät enää usko Jumalaan, ja julkisen keskustelun perustaksi on noussut vähintäänkin jonkinlainen epäusko tai agnostismi aiemman jumalauskon sijaan.
Mihin meidän maailmassamme tarvitaan rukousta?
——
Aika monen asian on täytynyt muuttua, että olemme siirtyneet raamatunajan tilanteesta meidän aikaamme. Filosofi Charles Taylorin mukaan muutoksen keskiössä on ihmisten käsitys itsestään, maailmasta ja Jumalan paikasta tässä maailmassa. Otan hänen ajatuksistaan esiin nyt muutaman, jonka ajattelen auttavan meitä ymmärtämään, millaisessa maailmassa elämme.
Ensimmäinen näistä koskee minän muuttumista. Esimoderniin aikaan käsitys minuudesta oli toinen. Minuus oli ikään kuin huokoinen siten, että ollessamme kosketuksessa ulkoisen maailman kanssa sen vallat ja voimat saattoivat omasta tahdostamme riippumatta vaikuttaa meihin. Tällä selittyy moni nykyään taikauskona pidetty asia reliikeistä ja noidista siunauksiin ja kirouksiin. Pyhien tai pahojen läheisyys tai vaikkapa vain niiden nimen kutsuminen tai kuvan katsominen saattoi suoranaisesti vaikuttaa meihin, ja jopa ottaa meidät haltuumme niin hyvässä kuin pahassa.
Moderni länsimainen ihminen ei kuitenkaan yleensä ottaen ajattele enää näin – näin uskallan väittää – uskosta riippumatta. Olemme oppineet aivan liian paljon luonnollisesti maailmasta ja sen laeista pystyäksemme ylläpitämään tällaista käsitystä. Tätä muutosta voidaan kuvata mielen eristymisellä ulkoisesta todellisuudesta (buffered self). Me elämme ikään kuin turvakaaren tai suojapakkauksen sisäpuolella, oman mielemme kuplassa. Mikään ei vaikuta meidän mieleemme muutoin kuin omien aistiemme ja toimiemme välityksellä.
Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö me voisi vaikka sairastua tai voida mieleltämme pahoin. Se on hyvinkin mahdollista, mutta selittyy pikemminkin ulkoisilla olosuhteilla ja niiden vaikutuksella oman mielemme rakenteisiin kuin vaikkapa henkien vaikutuksella. Siksi ajattelemme, että näitä ongelmia voidaan hoitaa parhaiten ulkoisia olosuhteita muuttamalla, vaikkapa sovittelun tai perheneuvonnan kautta, tai tukemalla mielen sisäisiä rakenteita esimerkiksi terapiassa. Tässä maailmassa rukous ja öljyllä voitelu tuntuvat helposti poppakonsteilta.
——
Meidän aikamme selitykset löytyvät tämän puoleisista, tieteellisesti todistettavista aineistoista, jotka ovat kaikille avoimia. Taylor kuvaa tätä tämänpuoleiseksi kehykseksi (immanent frame), jonka läpi tarkastelemme omaa aikaamme ja sen ilmiöitä. Sen läpi katsellessa voi havaita vain sen mikä sinne mahtuu – tämän puoleisen, kaikille ilmeisen ja siten sekulaarin.
Tämän puoleista kehystä voi ihmetellä ja ehkä vähän naurahtaakin, mutta se koskee jollakin tavalla meitä kaikkia oman kulttuurimme kasvatteja, niin Jumalaan uskovia kuin uskomattomiakin. Toisia tämä kehys painaa enemmän kuin toisia; toiset mukautuvat siihen, toiset ahdistuvat.
Kehyksen sisäpuolella maailma tuntuu monesta hieman lattealta. Mikä on elämän tarkoitus, jos tässä on kaikki? Epäilys ja selitysten ontuvuus vaivaavat joskus niin Jumalaan uskovaa kuin häneen uskomatonta.
Samalla kun olemme inhimillisen ymmärryksen ja kielemme avulla ottaneet haltuun yhä suuremman osan maailmaa, eikä Jumalaa tarvita ainakaan inhimillisen tietomme aukkojen paikkaajaksi, olemme kuitenkin vaarassa menettää kyvyn puhua ja siten ehkä myös kokea tämän puoleisen kehyksen ulkopuolisia asioita. Vain siitä voi puhua, mistä on kokemusta. Puhtaan teoreettiset sanat kumajavat helposti tyhjyyttään. Juontuisiko tästä suuri osa uskonnollisen kielen nykyisistä ongelmista?
Kun meidän maailmamme kartoitetaan yhä paremmin ja sitä kuvataan yhä tarkemmin, menettää kuvaukseen käytetty kieli helposti yhä enemmän sitä voimaa, mikä syntyy merkityksen antavien symbolien monitulkintaisuudesta, jotka eivät tyhjene tämän puoleisen kehyksen sisäpuolisiin lainalaisuuksiin.
Yksiselitteisyyteen ja äärimmäiseen tarkkuuteen pyrkivä kieli jähmettää tehdyt ratkaisut pysyviksi; leikki, hämmästys ja ihmetys katoavat. Ihmeitä ei tapahdu, jos kaikelle on luonnollinen ja vain luonnollinen selitys. Minkä tahansa asian tai tapahtuman mieli ja merkitys jää yksittäisen tarkkailijan omalle vastuulle. Yhteinen totuus on jo ennalta mitattu ja siten määrätty.
——
Merkittävän poikkeuksen tähän suljettuun maailmaan (closed world structures) tuo kuitenkin taide ja rukous. Niiden tapa katsoa maailmaa on toinen – ei parempi vaan toinen, täydentävä.
Hyvä taide ei poista luonnonlakeja, mutta avaa näkymän niiden yli tai aivan kuin läpi, toiselle puolelle. Jokainen hyvässä konsertissa, näyttelyssä tai esityksessä käynyt tunnistaa ja tietää tapahtuman ja teoksen ainutlaatuisuuden.
Olisi mieletöntä väittää, että vaikkapa ääni olisi vain ilman värähtelyä, ääniaaltoja, ihmiselle, jonka sydän soi sen kaikuja vielä vuosia itse tilaisuuden jälkeen. Aivan samalla tavoin olisi mieletöntä väittää, ettei ääni olisi ilman värähtelyä, ääniaaltoja. Se että yksi on totta ei estä sitä, etteikö toinenkin voisi olla.
Samoin on rukouksen laita. Olisi mieletöntä väittää, että rukous on vain sanoja ja että rukouksen merkitys tyhjenisi vain noihin sanoihin kuin mihin tahansa totuuslauseisiin, propositioihin.
Rukous samoin kuin taide ei kiellä meidän maailmaamme ja sen lainalaisuuksia, vaan vihjaa, ehdottaa, kutsuu ja osoittaa, että tässä ei ole kaikki; että on olemassa myös toinen tapa katsoa maailmaa; toinen tapa, joka ei tyhjenny meidän määritelmiimme eikä selityksiimme; toinen tapa, laajempi maailma, jota en voi itse päättää enkä valita, ja joka kuitenkin on osa meidän maailmaamme, ei siitä kokonaan irrallaan.
——
Kun rukoilen omin sanoin, toimin siten kuin Jumala olisi läsnä, aivan kuin hän istuisi ystävänä vierelläni tai aivan kuin polvistuisin hänen eteensä häntä kunnioittamaan. Vuodatan hänelle asiani ja kerron kaiken kuin läsnäolevalle – ja ihme tapahtuu, Jumala on läsnä.
Kun rukoilemme yhdessä Jumalaa, kuuntelemme hänen sanaansa, liitymme yhteiseen uskontunnustukseen ja esirukoukseen, polvistumme ehtoolliselle – ihme tapahtuu, Jumala on läsnä.
Joskus koen sen; joskus voimakkaammin kuin joskus toiste; joskus taas en. Jumalan läsnäolo ei tyhjene kokemuksiini tai ajatuksiini, vaan perustuu hänen lupaukseensa, johon tartun sillä uskolla mikä minulla on, ja johon pyydän sitä uskoa, mitä minulla ei ole. – Ja ihme tapahtuu, Jumala on läsnä.
Rukous puhuu minulle ja minussa myös silloin, kun epäilevä, eristetty mieleni ei tunne, eikä koe mitään muuta kuin epäilystä tai pahempaa, epätoivoa. Rukous puhuu epäilevälle, eristetylle mielelleni erityisellä tavalla rituaalien kielellä; puhuu keholleni, mielelleni, koko olemukselleni. Yhteisen rukouksen rituaaleissa minun fyysinen, todellinen ruumiini liittyy yhdessä muiden fyysisten, todellisten ruumiiden kanssa Kristuksen ruumiiseen tässä maailmassa ja tulevassa. Toisten kristittyjen käsivarret kannattelevat minun käsiäni. – Ja ihme tapahtuu, Jumala on läsnä.
Öljyllä voitelu ei välttämättä paranna fyysisiä sairauksiani, mutta julistaa Jumalan valtakuntaa ja tuo kokonaisvaltaisen pelastuksen ja parannuksen ja muuttaa siten suhtautumistani koko maailmaan, myös omaan ruumiiseni ja ajallisuuteeni. Se liittää minut kaikkien aikojen ja paikkojen pyhiinvaeltajien joukkoon, seuraamaan Messiasta, voideltua, Kristusta. – Ja ihme tapahtuu, Jumala on läsnä.
Hiljainen rukous – yhdessä tai yksittäin – todistaa, että tässä ei ole kaikki. Hiljainen rukous tyynnyttää melun, poistaa pauhun ja avaa silmät ja korvat toiselle maailmalle – ja ihme tapahtuu, Jumala on läsnä.
Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Näin opettaa Jeesus.
——
Olen taas suljetun oven edessä. Käyn polvilleni ja katson avaimenreiästä toiseen maailmaan. Maailmaan joka ei ole minun maailmani ja kuitenkin on. Tiedän että mikään voima tässä maailmassa, minun maailmassani, ei pysty tuota ovea avaamaan.
Silti rukoilen: Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa…
Asetelma muuttuu.
Jeesus sanoo:
Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. (Ilm. 3:20)
Enää en ole yksin. Ovi avautuu.
(Mika K T Pajunen)
Luuk. 11: 5-13
Jeesus sanoo:
”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”
Jaak. 5: 13-16
Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.
2. Moos. 17: 8-13
Refidimissä kävivät amalekilaiset israelilaisten kimppuun. Mooses sanoi Joosualle: ”Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni.” Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle. Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.
Vastaa
Tarkistamme kaikki blogitekstien kommentit ennen julkaisua. Joskus hyväksyminen voi kestää muutaman päivän.