2. Alkuvirsi

– Joka laulaa, rukoilee kahdesti.

Muistelen itselleni rakasta virttä tai hengellistä laulua tai valitsen jonkin seuraavista.
Laulan muutaman säkeistön sisäisesti hiljaa mielessäni.
Keskityn vain laulamiseen, enkä arvioi omaa ääntäni tai suoritustani.
En palaa takaisin, vaan annan sanojen ja sävelten tulla siten kuin ne juuri nyt tulevat.

 

449
Monin kielin keskeltämme
nousee kiitos Kristuksen.
Yhteen Herraan uskallamme,
määränpää on yhteinen.
Luokoon keskellemme hän
ykseyden näkyvän.

Herra, kaikki mitä teemme,
kirkastakoon sinua,
että Isän rakkautta
saisi maistaa maailma.
Anna loistaa meissäkin
Isän kuvan kirkkaammin.

Uudeksi luo kaikki, Herra,
kylvä toivo pelkääviin.
Saimme näyn ja kutsumuksen
Ylösnousseen askeliin.
Todistamme palvellen
seuraajina Kristuksen.

(Fred Kaan 1972. Suom. Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.)

 

548

Tule kanssani Herra Jeesus,
tule siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain,
tule vielä kun joutuu yö,
tule vielä kun joutuu yö.

Tule askele askeleelta
minun kanssani kulkemaan.
Sua ilman en saata olla,
pysy luonani ainiaan,
pysy luonani ainiaan.

(Hilja Haahti 1899. Virsikirjaan 1938.)

Linkki virsikirjaan

3. RIPPI