Olkaa joskus hiljaa.
Seurakunnan kerhossa paras kaverini Samuli oli hiljaa kanssani. Leikimme legoilla ja saimme Leila-tädiltä sallivan katseen. Jaoimme Samulin kanssa hiljaisuuden lahjan. Kerhon jälkeen sain seurata Rauha-mummun ompeluseuroissa hiljaista ja harrasta läsnäoloa. Hiljaisuudessa on jotain pyhää. Hiljaisuudessa keho ja sielu saavat levon. Hengitys välittää viestit.
Alakoulussa minua pompoteltiin ryhmästä toiseen. Tavoitteena oli kai saada minut puhumaan ja osallistujaksi. Kaksitoista vuotta kävin pakollisia kouluja ylioppilaaksi asti. Osaan olla hiljaa suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Osaan hengittää ihan äänettömästi ja olla kilisyttelemättä astioita. Annan tilaa ja harjoittelen jutustelua. Osaan jo todeta monia säätilaa kuvaavia ilmiöitä ääneen. Kahvihuoneissa osaan nostaa volumet ja tuoda itseni tarjolle. Ystävien kanssa höpötän vaikka kuinka ja uuvutan kuulijani luennoillani milloin mistäkin psyko-fyysis-sosiaalisis-universaaleista ilmiöistä. Perusolemukseltani olen silti hiljainen.
Terapeutti- ja työnohjaajakoulutuksissa harjoitellaan hiljaisuuden sietämistä. Ajatella, pitää ihan sietää. Puheen tilantäyttävää tulvaa ei tarvitse sietää.
Kuva Tommi Ojala
Matkustin opintomatkalle viikoksi psykiatriselle klinikalle Sveitsiin. Jo viikkoja etukäteen jännitin, miten selviän sveitsiläisistä liirum-laarum-öpper-pöpper -kohteliaisuussäännöistä. Päätin, olen suomalainen, satakuntalainen, porilainen Ojala. Vien mukanani hiljaisuuden lahjan. Päätös kannatti. Jo toisena päivänä sain kiitosta kokonaisvaltaisesta läsnäolostani. Kuinka avoimena heittäydyn ryhmäprosesseihin ja olen omana itsenäni avuksi monelle tarvitsevalle. Imen nopeasti tunnelmat ja tunteet tilasta ihmisineen. Kerään havainnot kehooni ja käytän havaintoni dialogien tueksi. Osaan resonoinnin taidon.
Olen pitänyt hiljaisuutta lahjana. Pidän yleensäkin ihmisyyttä sen moninaisuudessa lahjana. Puheliaskin on joskus hiljaa ja päinvastoin. Jokainen hetki on uusi. Jokainen kohtaaminen on uusi. Opimme uutta kaiken aikaa, jos haluamme. Hiljaisuuden lahjaa voin hyödyntää ammatissani. Kotona tarvitsen pimeyden ja hiljaisuuden suojan jaksaakseni paremmin antaa valon tulla. Sen valon, joka sinusta välittyy. Joskus häikii!
Anna pimeyden laskeutua. Anna talven tulla. Valoa ei ole ilman pimeyttä. Anna harmaan sateen suojata sinut maailman vaatimuksilta. Kuuntele, mitä hiljaisuus sinulle kertoo sinusta ja siitä toisesta vieressäsi. Sano sille hiljaiselle: Voi miten ihanan hiljainen sinä olet.
Kiitos hiljaisuuden lahjasta.
– Ryhmätaideterapeutti, työnohjaaja Tommi Ojala
Kiitos näistä kauniin harmaista lempeistä sanoista!
”Perusolemukseltaan hiljainen”, luulenpa ettei monikaan monista ystävistäni allekirjoittaisi tätä. Se on kuitenkin oma kokemukseni.
Varhaisin kokemus tästä oli rippikoululeirillä, jolla kukaan ei tuntenut minua. Mikä lepo, mikä rauha!
Kiitos Tommi.
Olet saanut suuren lahjan, lahjan imeä, astia ja tuottaa tunnelmia. Keskittyä vain tähän hetkeen, olennaiseen. Itsenäsi, aitona. Säilytä tämä.
Kunnioituksella ystäväsi.
Kiitos tästä hiljaisuutta puolustavasta kirjoituksestasi. Täällä toinen hiljainen, joka on pitkin elämää kuvitellut, että pitäisi olla toisenlainen. Vasta aikuisuudessa, aika myöhään, olen tajunnut hiljaisuuden arvon ja merkityksen. Se on korvaamaton. Ollaan hiljaa.