Hiljaisuuden retriitin jälkimaininki: hetken vielä väreilee rauhan aallokko.
Maailmaa jaksaa katsoa eri tavalla. Talvisen auringonvalon ilo pääsee paremmin läpi. Metron ikkunasta ilahduttavat Herttoniemen siirtolapuutarhan mökit – värikkäät majat täynnä unelmia ja pettymyksiä – ja Kulosaarta ympäröivät merenlahdet. Kirkkojen itäkasvot lepäävät auringossa keskustan suunnassa.
Retriitin rauha tarttuu. Hiljaisuus on kuin ruoka, joka sulattuu osaksi kehoa ja säilyy jonkin aikaa aterioiden jälkeenkin.
Retriittipaikkojen kauneus tarttuu. Tällä kertaa Heponiemen ikivanha ja ikieloisa tammisto, jonka yllä kaartelee kotka kun olemme sunnuntaiaamun pienellä toivioretkellä. Lauantaiaamuna kauris katseli järven jään kirkkaudesta, kun kappelissa väreili aamurukoushetki. Kuinka sopivaa ekopaastoretriitille.
Hiljaisuuden retriitin jälkimaininki: hetken vielä väreilee rauhan aallokko.
Panu Pihkala
Tutkijatohtori, pastori
Kiitos vielä retriitistä. Se oli voimaannuttava, ja aihe oli tärkeä. Toivioretkellä yhdistyivät henkisyyden ja hengellisyyden kokemukset. ”Metsä kirkkomme on.”