Blogi

Tien kapeus olikin avaraa

Yleinen

Kävelin Hiidenmaan eteläkärjessä uskomattoman kaunista luonnon hiekkasärkkää, Sääretirppiä pitkin. Se ulottui sirpin muotoisena pitkälle mereen. Kävelin maalla, kahden meren välissä, aina vain kapenevalla maaosuudella. Tuuli navakasti, ei ollut tuulen suojaa,…

Musiikki ja luonto

Yleinen

Musiikki ja luonto ohjaavat meitä hiljaisuuden lähteille. Sanaton, pyhä musiikki kirvoittaa minussa usein tarpeen maalailla sanoilla. Seuraavan runosarjan kirjoitin Kuorofestarien aikaan Vaasan kaupunginorkesterin ja Händel-kuoron Te Deum -konsertissa 16.5.2015. Konsertti…

Ja tulee aivan tyven

Yleinen

Rembrandt maalasi yli 380 vuotta sitten taulun Jeesuksesta opetuslapsineen hurjassa myrkyssä Genetsaretin järvellä. Alkuperäinen maalaus oli esillä Yhdysvalloissa Bostonissa taidemuseossa, kunnes se vuonna 1990 varastettiin ja sillä tiellään se on…

Tulkoon valkeus!

Yleinen

Katson ulos keittiöni ikkunasta. Aurinko paistaa kirkkaana valkoiseen lumeen. Tunnen koko olemuksessani, että talven selkä on taittumassa. Päivän valo lisääntyy pitkin harppauksin. On vajaa kolme viikkoa palmusunnuntaihin ja kevätpäiväntasaukseen, joka…

Liikkeestä rauhaan

Yleinen

Työpäivästä on takana kuusi tuntia. Tänään on ollut niin paljon kaikkea. Eri puolilta ja eri kanavista on tullut kysymyksiä, kommentteja, keskustelunavauksia… Aika on mennyt etsiessä, löytäessä ja antaessa vastauksia. Päivä…