Blogi

Vaelluksen viisaudesta

Yleinen

Mitä tapahtuu kun unelmat toteutuvat? Iskeekö mieleen ja sieluun haikeus kaiken katoavaisuudesta vai ilmestyykö kalenterin sivuille uusia seikkailuja, joita tavoitella ja toteuttaa? Menomatkalla lentokoneen siivessä luki: ”Do not walk outside…

Tekemättömyys

Yleinen

Kesä ja loma antavat erityisen hyvän mahdollisuuden hiljentämiseen, jopa tekemättömyyteen. Tekemättömyys on vapautusta puuhastelusta tai älypuhelimen alituisesta näpräämisestä, verkostoissa käytettävissä olemisesta. Tämä vapautuminen tuo parhaimmillaan tilaa kuulemiselle, sydämen kuuntelulle Jumalan…

Matkalla kohti pääsiäisen sanomaa

Yleinen

Makaan Vaasan kirkon keskikäytävällä ja katson taivaansinistä kattoa vanhan kattokruunun läpi. On torstai-ilta viikkoa ennen tuhkakeskiviikkoa, jolloin laskeudutaan paastoon. On myös ensimmäinen hiljaisuuden ilta, miniretriitti, sitten 70-luvun meidän seurakunnassamme. Opettelemme…

Kurottamisia

Yleinen

Hyvä että elämässä tulee aikoja, jolloin herätellään ohittamaan rutiineja. Jolloin elämää, sisimpäänsä ja korkeuksia saa tarkastella uusin silmin. Paastossa voi päästää irti. Vapautua osasta arjen tavoista ja tottumuksista myös hiljaisuuden…

Valoa kohti

Valo vetää minua puoleensa. Vuoden pimein aika on aina hieman tuskaista, se tekee minut levottomaksi, rauhattomaksi. Etsin pakopaikkaa, rauhaa. Haluan valoon. Kaamosaika opettaa minulle kärsivällisyyttä. Se opettaa luottamaan, että valon…

Kumartuneena

Yleinen

Matalalla syöttökaukalossa, vastasyntyneenä, nukkuu maailman Vapahtaja. Vauvan ääreen kumarrutaan. Syöttökaukalon eteen polvistutaan. Kumarrumme. Polvistumme. Että pääsemme mahdollisimman lähelle. Että voimme osoittaa kunnioitustamme. Että voimme ihmetellä! Lähietäisyydeltä. Tästä ne enkelit puhuivat!…

AJATUKSIA ARKIRETRIITISTÄ

Yleinen

Sain tutustua ignatiaaniseen ajatteluun arkiretriitin muodossa viime keväänä. Retriitti avasi aivan uusia tapoja lukea Raamattua ja kohdata teksti. Teksti alkoi elää ja puhutella minua aivan uudella tavalla. Kuuden viikon ajan…

Tien kapeus olikin avaraa

Yleinen

Kävelin Hiidenmaan eteläkärjessä uskomattoman kaunista luonnon hiekkasärkkää, Sääretirppiä pitkin. Se ulottui sirpin muotoisena pitkälle mereen. Kävelin maalla, kahden meren välissä, aina vain kapenevalla maaosuudella. Tuuli navakasti, ei ollut tuulen suojaa,…