Kävelin Hiidenmaan eteläkärjessä uskomattoman kaunista luonnon hiekkasärkkää, Sääretirppiä pitkin. Se ulottui sirpin muotoisena pitkälle mereen. Kävelin maalla, kahden meren välissä, aina vain kapenevalla maaosuudella.

Tuuli navakasti, ei ollut tuulen suojaa, ympärillä oli avaraa, avaraa merimaisemaa. Kuljin kahden voiman välissä, turvassa omalla paikallani –  kapealla tiellä. Liikutuin siinä kävellessä. Koin yhtä aikaa kapean tien ja avaran olon!

Jumala avasi mereen väylän israelilaisille. He kulkivat vetten välitse meren pohjassa kohti uutta. Nyt vapaina, he kulkivat kapeata tietä, kohti ahtaita portteja ja luvattua kotia.

Kohti ahtaita portteja ja kapeita teitä!

Ne vievät eteenpäin. Avaraan. Elämään.

 

Erika Kuusilinna

Teksti ja kuva

4 vastausta to “Tien kapeus olikin avaraa”
  1. Mirjam Silvén

    Kiitos, Erika!

    Jumala puhuu luonnossa vahvasti. Kuvasta tuli mieleen Jurmon saari. Siellä saa varmasti kokea samoja tuntoja.

  2. Kaija Werdermaann

    Erika kuin olisin ollut siellä kertoessasi tiestä! Kiitos💛

  3. Vuokkko

    Eikö Sinua pelottanut? Jos olisi tullut niin vahva tuulenpuuska, että se olisi ottanut Sinut mukaansa ja paiskannut mereen? Luonto on kaunis ja tuo särkkäkin aivan upea tuossa kuvassa. Silti luonto on myös arvaamaton, ja luonnonvoimat, ihminen on todella pieni jos joutuu myrskyn silmään.

    Kiitos!

  4. Erika Kuusilinna

    Kiitos Vuokko rohkeasta kysymyksestä. Olin kai niin liikuttunut ja kiitollinen siitä maisemasta, sen symboliikasta ja että sain olla siitä osallinen, etten edes huomannut enkä muistanut pelätä. Myrskyssä pieni ihminen – ja niin ylenpalttisen rakastettu.

Vastaa

Tarkistamme kaikki blogitekstien kommentit ennen julkaisua. Joskus hyväksyminen voi kestää muutaman päivän.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *